POISTOT (HO 19.11.2015)

 
Valitse!
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. sanomanetti.fi  
tv ja radio

Kuva: Pertti Manninen

Torstaina 28. maaliskuuta 2002   Palvelut
         
sanomanetti.fi
aineisto vuodesta 1999
12
  Mikael Fränti kertoo lauantaiväkivallasta.
Televisio: Silmitön ammuskelu, pöyristyttävä kaahaus ja rankka tappaminen jatkui loputtomiin.
     
 

"Työnnän puukon perseeseesi niin että nielurisat lähtee." Repliikki Nelosen esittämästä elokuvasta Väkivallan kuilu. Repliikin huomannut Antero Raevuori. Lopen murhat. Melkein sata elinkautista. Seura perjantaina 07.09.01.
Omistajan vastuu. Aatos Erkko.

     
 

Kuolema keinu-tuolissa. Tappaako Raid? Näemmekö liikaa murhia, tappoja ja väkivaltaa kodeissamme?
Tavallinen television katsoja on voimaton kaikilta kanavilta tulevan tappamisen tulvassa.
Tulevaisuuden ja lapsiemme tähden kanavien pitäisi pohtia olemassaolonsa tarkoitusta.
Pertti Manninen, sanomanetti.fi torstaina 19. huhtikuuta 2001.

     
 

Yle ja live.
Mitä maailmassa täytyy oikein tapahtua, että kahden analogisen kanavan ja monen (?) digitaalisen kanavan Suomen yleisradio, Yle, voisi muuttaa ohjelmistoaan.Pertti Manninen, sanomanetti.fi 12.09.01

 
pm
 
 

Yle ja live 2.
Mitä maailmassa täytyy oikein tapahtua, että kahden analogisen kanavan ja monen (?) digitaalisen kanavan Suomen yleisradio, Yle, voisi muuttaa ohjelmistoaan?
Varallinen tehtävä, Bisquit, Seppo Ahti. Ilta-sanomat 20.09.01.

 
pm
 
 
Ennustus toteutui. Jouni Kesti Ruudun takaa: Ennustus toteutui, Kaleva tiistaina 28.08.01. Kansan maksamilla televisiolupamaksuilla ja verorahoilla ylläpidetty Yleisradion johto on tullut tiensä päähän.
 
pm
 
 
Digi-tv: "Potkut koko Yleisradion johdolle ei riitä, vaan valtionsyyttäjän on asetettava koko huijarilauma vastuuseen varallisuuden väärinkäytöstä ja vastuuttomasta suunnittelusta!"
Jouni Kesti Ruudun takaa: Ennustus toteutui, Kaleva tiistaina 28.08.01.
 
pm
 
 
pm
 
 
syksyn sävel!

unelmoinut
pertti manninen

 
pm
 

katso
myös
sanomanetti.fi
 
 
pm
 
 
pm
12345678901234567890123456789
 

Kirjoita mielipiteesi
Ilmoita ilmaiseksi
Sää - Weather




 


 

16.09.99.
"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen
joka päivä.
TOIMITUS päätoimittaja Kuva: Mika Hänninen yhteydenotto: [email protected]. Sivut valmisti Pertti Manninen 02.04.2002, 30.05.02. copyright sanomanetti.fi 2002/148.
sanomanetti.fi - tv ja radio - kirjoituksia - kuvat - pertti manninen - - 2002/05/30 - avoin - nettisanomat

 

 

2012-05-10: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona (sivuja 1999 - 2021) kuvaviikko-sivustosta nettiin sunnuntaina 2021-01-24.