Topautoosat.fi Renkaat.com | Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi | |
Lauantai 2020-04-25 Edellinen - Seuraava |
22. vuosikerta! N:o 2267 Kaikkiin 1999 alkaen |
2020. Huhtikuu 25. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
Ministeri Lintilä, sylkikuppi? Täytyy kyllä hallituksessa pääministeri Sanna Marinia myöten olla aika kokematonta porukkaa, jos tällaiset seikat tulevat yllätyksinä kun rahaa tulee jakoon. Ministeri Mika Lintilä, Juha Sipilän oppipoika, on tietenkin ollut tietoinen asianlaidasta, mutta on esiintynyt julkisuudessa ikään kuin ei olisi tietoinen. Julkiseksi sylkykupiksi leimaantuminen korvautuu kyllä näkymättömillä ylistyksillä. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 25.04.2020 06:36. Kuva: Rajaus Lehtikuvan nimeämättömän valokuvaajan kuvasta. 2020. Huhtikuu. Hallitus kriisissä. Pääministeri Marin ja ministeri Haatainen potkivat pellolle ihmishenkiä pelastaneen HVK:n johtaja Louneman. 2020. Huhtikuu. Niin katoaa mainen kunnia. Tasavallan presidentti myönsi Lounemalle itsenäisyyspäivänä 2015 kunniamerkin. 2020. Huhtikuu. Presidentti Niinistö jätti kertomatta osallisuudestaan maskikauppaan. 2020. Huhtikuu. Presidentti vai pääministeri? Vielä 12.03 presidentti ei pitänyt valmiuslakeja tarpeellisina. Pääministeri oli edellisenä iltana muuttanut aikaisemman kantansa. Huhtikuu 13, 2020 2020. Huhtikuu. ”Suomeksi sanottuna: nyt ei ole aika mennä mökille”, Pääministeri Sanna Marin hallituksen purettua Uudenmaan eristyksen muusta maasta. Presidentti Sauli Niinistöltä ei kysytty toimenpiteen oikeutuksesta yhtään mitään. 2020. Huhtikuu. Presidentti Sauli Niinistö ei ota enää mitään kantaa Uudenmaan kulkurajoituksiin. 2020. Huhtikuu. Lintilällä tavara jo housuissa. Vaatii Business Finlandilta selvitystä koronarahoista. 2020. Huhtikuu. Kauppalehden kolumni: ”Lintilän on syytä katsoa peiliin.” 2020. Huhtikuu. Lintilä ja hallitus. Lukijan kommentti Ilta-Sanomien pääkirjoitukseen. 2020. Huhtikuu. Arvio Lintilän palomestaritaidoista. 2020. Huhtikuu. Arvio Lintilän palomestaritaidoista. Lukijan kommentti Ilta-Sanomien Taloussanomien 24.04.2020 julkaistuun artikkeliin 100 000 euroa ei ollutkaan katto – yli 100 yritystä sai koronatukea ”kahden luukun taktiikalla” LAINAUS — Täytyy kyllä hallituksessa pääministeri Sanna Marinia myöten olla aika kokematonta porukkaa, jos tällaiset seikat tulevat yllätyksinä kun rahaa tulee jakoon. Tags: Business Finland, ely-keskus, Ilta-Sanomat, IS, Juha Sipilä, kaksi luukkua, kommentti, koronatuki, lukija, maalainen, Mika Lintilä, oppipoika, palokunta, palomestari, Pertti Manninen, rahanjako, Sanna Marin, taktiikka, Taloussanomat, Viikkosanomat http://viikkosanomat.fi/2020/04/25/2020-huhtikuu-arvio-lintilan-palomestaritaidoista/ |
20 vuotta sitten:
20 vuotta sitten: "Eksaktien
alojen opiskelu vaatii ennen kaikkea hiljaisuutta, lyijykynää
ja kykyä yksinäiseenkin puurtamiseen." |
nettisanomat.com 2000/38 |
Evankeliumi
Matteuksen mukaan. |
Il Vangelo secondo Matteo 1964 Immagini Sopra: alcune scene tratte dal film; sotto: due manifesti del Vangelo . |
La
morte non è nel non poter comunicare ma nel non poter più essere compresi |
|||
http://www.cinema.it/pasolini/immagini_raccolta_vangelo.htm
2020. Huhtikuu 10. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella. Osa3 "Myrkytetty presidentti". Kuva Sanna Marinin dramaattiset kaksi tuntia. Lue! Lauri Nurmi tällä kertaa hakoteillä. Lue! Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Lue! Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: ”Minä olen ainakin ollut kiitollinen hyvistä neuvoista aina.” Lue! Ylen tv1:n ohjelmistoa palmusunnuntain iltana: murhia ja rikoksia peräjälkeen. Lue! |
20 vuotta sitten:
20 vuotta sitten: "Eksaktien
alojen opiskelu vaatii ennen kaikkea hiljaisuutta, lyijykynää
ja kykyä yksinäiseenkin puurtamiseen." |
http://www.cinema.it/pasolini/immagini_raccolta_vangelo.htm
2020. Huhtikuu 09. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella. Osa3 "Myrkytetty presidentti". Kuva Sanna Marinin dramaattiset kaksi tuntia. Lue! Lauri Nurmi tällä kertaa hakoteillä. Lue! Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Lue! Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: ”Minä olen ainakin ollut kiitollinen hyvistä neuvoista aina.” Lue! Ylen tv1:n ohjelmistoa palmusunnuntain iltana: murhia ja rikoksia peräjälkeen. Lue! |
20 vuotta sitten:
20 vuotta sitten: "Eksaktien
alojen opiskelu vaatii ennen kaikkea hiljaisuutta, lyijykynää
ja kykyä yksinäiseenkin puurtamiseen." |
Etusivu | torstaina
30. maaliskuuta 2000 http://www.nettisanomat.com/ 2000/03/30/etusivu.htm |
Linus Torvalds |
perjantaina 31. maaliskuuta 2000 |
"Matematiikan opiskelu ei vaadi koneita vaan kärsivällisyyttä" Muut
lehdet: Helsingin Sanomat lauantaina 25. maaliskuuta 2000. Katkelmia
arvostelusta: "Näätänen painottaa, etteivät tietotekniikka ja matematiikka ole toisiaan korvaavia. Hän jaskaa monen matemaatikon huolen todetessaan, ettei esimerkiksi peruskoulujen tekninen varustelukilpa johda tavoitteeseen eli asioiden ymmärtämiseen. Ei varsinkaan matematiikassa." "Eksaktien alojen opiskelu vaatii ennen kaikkea hiljaisuutta, lyijykynää ja kykyä yksinäiseenkin puurtamiseen." "Kuluisipa
kirja lastensa ainevalintoja miettivien vanhempien käsissä.
Lukuhetken soisi myös suomalaisen tiedepolitiikan päättäjille." |
etusivu lukijoilta kirjoita! säälinkki Laukaan maaseudun elinvoimaa Kyselyn tulokset 1 Viikon merkit Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen 1998, 1999 ja 2000 Laukaassa ja Jyväskylässä. |
||
Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella torstaina 09.04.2020. Kiirastorstaina. Myös käyttäjä on epätäydellinen. Ohjelman lakattua toimimasta, käyttäjä ei ole aina valmiina
jatkamaan. Puhelimen akkukin välillä menettää tehonsa. Välillä on pitkä tauko, kun käyttäjä on muissa tehtävissä. |
Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!
nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi |
Yhteys - Dilemma - Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta - |
Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella 08.04.2020. 07:09 07:10 08:44 Myös käyttäjä on epätäydellinen. Ohjelman lakattua toimimasta, käyttäjä ei ole aina valmiina
jatkamaan. Tässäkin oli pitkä tauko, kun käyttäjä oli muissa tehtävissä. |
Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!
nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi |
Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella 07.04.2020. Myös käyttäjä on epätäydellinen. Ohjelman lakattua toimimasta, käyttäjä ei ole aina valmiina
jatkamaan. Tässäkin oli pitkä tauko, kun käyttäjä oli muissa tehtävissä. |
Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!
nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi |
"Sanna kymmenestä kahteentoista." Lue! |
Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue! |
|
|
Keskiviikkoiltana 11.03.2020 Ylen A-studiossa suorassa lähetyksessä, joka päättyi 21.30 pääministeri Sanna Marin vastasi useaan kertaan toimittaja Annika Damströmin kysymyksiin miksi ei koronaviruksen tartunnan torjumiseksi ryhdytty rajuimpiin toimenpiteisiin, sellaisiin, mitä muualla Euroopassa on tehty. Pääministeri vastasi, että tällaisia toimenpiteitä ei THL ole suosittanut ja että hänellä on täysi luottamus Suomen terveydenhuoltoviranomaisiin. Näin hän siis vastasi useaan kertaan. Nyt näyttää siltä, että Ylen A-studion toimittaja Damströmilla oli ratkaiseva vaikutus mielen muuttumiseen. Suomalaiset voivat kiittää toimittajaa siitä, että hän laittoi pääministerin koville tässä asiassa. Pääministeri Sanna Marin on nyt useassa haastattelussa lauantaina 21.03.2020 kertonut, että keskiviikkona myöhään illalla, siis kello 22.00 jälkeen hän teki päätöksensä toimintatavan muuttamisesta. Hän ei ole kertonut saiko hän uusia tietoja THL:stä. Sen sijaan hän on kertonut, että hän tapasi tai ainakin keskusteli sosiaali- ja terveysministeri Sisko Kiurun kanssa. Näin hän kertoi usealle medialle,
ensimmäisen kerran Ylen Ykkösaamulähetyksessä toimittaja Pirjo Auviselle ja sitten illalla MTV:n
Uutisextralähetyksessä toimittaja Vesa Kalliopäälle. Helsingin Sanomille
toimittaja Vesa Kerolle antamassaan haastattelussa pääministeri ilmaisi asian näin: ”Tiedän sen, koska itse tulin viime viikon keskiviikkona siihen johtopäätökseen, että meidän pitää alkaa valmistella valmiuslain käyttöönottoa. Pidin todennäköisenä, että tilanne tulee Suomessakin muuttumaan nopeasti ja valmiuslakiin joudutaan turvautumaan.” Pääministeri sanoo, että valmiuslain käyttöönotto tuli ensimmäisenä esille hänen ja Krista Kiurun (sd) keskustelussa myöhään illalla keskiviikkona 11. maaliskuuta. Keskiviikkoyön aikana Marin teki päätöksen kutsua oppositiopuolueet koolle keskustelemaan valmiuslain käyttöönotosta.” — Näin siis pääministeri itse kertoo tästä dramaattisesti kaksituntisesta Ylen A-studion jälkeen. Harvoin Suomen historiassa on ollut tällaista hetkeä. YLE lähetti eilen Agnes Vardan elokuvan Cleo 5:stä 7:ään, jossa Cleo odotti 2 tuntia lääkärin lausuntoa koepalasta. Näitä Sanna Marinin hetkiä voisi sitten ilmaista Sanna 10:stä 12:een. Tähän loppuun uudestaan pätkä A-studion haastattelusta. Viikkosanomat. Pertti Manninen. |
Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!
nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi |
2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin? |
|
2020. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin? Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta. Pääministeri: Toimittaja: Pääministeri: Toimittaja: Pääministeri: Toimittaja: Pääministeri: Toimittaja: Pääministeri: Toimittaja: Pääministeri: Toimittaja: Pääministeri: Toimittaja: …. Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta. Viikkosanomat. Pertti Manninen Tags: A-studio, Annika Dammström, koronavirus, luotto, pääministeri, Sanna Marin, THL This entry was posted on torstai, maaliskuu 12th, 2020 at 1:41 am. |
|
2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin? >Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019 Olemme astumassa uudelle vuosikymmenelle. Uusi vuosi tuo mukanaan monenlaista uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. LUE! |
(35) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.http://www.nettisanomat.com/2016/03/19/etusivu.html |
Arkisto. 2013 Maaliskuu. Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä.Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. Minna Canth"Minna Canth muistettuna". Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2013-03-19 16:45. http://www.nettisanomat.com/2013/03/19/etusivu.html |
2020 Maaliskuu. Iltalehti kahvipöydällä kahvikupin ja päivän herkun kanssa, yht. 2 euroa. Kirkkonummi City-Market seuraavana päivänä 10.03.2020 n. 11:15- Pertti Manninen. http://www.nettisanomat.com/
|
|
2020 Maaliskuu. Nokia. Siilasmaan mahalasku. MTV . Seitsemän Uutiset. Maanantai 02.03.2020 19:04. Nokia yllätti vaihtamalla toimitusjohtajansa Fortumin Lundmarkiin. Kuvat: Pertti Manninen. >Kone vs. Thyssen. Lue! HS. Tilastovalehtelukuva. Lue! Pääkirjoitus. Jo vuonna 2013 sama asia oli todettavissa jo vuosia ennen tätä häväistyskirjaa. Viikkosanomista voi lukea Elopia koskevasta erorahasta mm. seuraavaa kirjoituksesta, jonka otsikko oli Siilasmaa pihalla Elopin palkkiosotkussa. Nokian mainetta entisestään tuhritaan: Tämän artikkelin voi lukea tässä kokonaisuudessaankin. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 02-03.2020 23:20. Siilasmaa pihalla Elopin palkkiosotkussa. Nokian mainetta entisestään tuhritaan. Keskiviikko, syyskuu 25, 2013 20:24. Tänään Ilta-Sanomien etusivulla ylhäällä oli jonkunlainen tieto siitä, että avioeron takia Elop ei tahdo luopua palkoistaan, palkkioistaan tai bonuksistaan, siis niistä korvauksista kun hänelle annettiin, kun hän sai potkut Nokian toimitusjohtajan paikalta ja joutui Microsoftiin takaisin. Miten tämmästä käsitellään julkisuudessa, siis avioeroprosessia? Sen takia, että Nokian hallituksen puheenjohtaja Siilasmaa oli päästänyt julkisuuteen tiedon, että hän haluaisi pienentää Elopille annettavia SOPIMUSTENMUKAISIA etuuksia. Ovathan summat miljoonia, mutta kyllä ne ovat hyttysen paskoja tässä isommassa miljardisotkussa. Nyt sitten teksti-tv:ssä Siilasmaa kertoo olevansa ylpeä siitä, että hän sai 70 % Microsoftin maksettavaksi. Siilasmaa on täysin pihalla liike-elämästä ja bisneksen todellisuudesta. Hänen olisi pitänyt olla muuallakin töissä kuin omassa firmassaan F-Securessa. Ehkä siellä olo on ollut ruusuista eikä bisneksen kovat lait ole tulleet tutuiksi. Kaiken kaikkiaan Nokian matkapuhelimet on menetetty, yhtiön terve osa jatkaa. Olisi tyytynyt tähän eikä lähtenyt vahingoittamaan NOKIA-brändiä ja -nimeä näillä Elop-bonus sotkuilla. Eikö hän ymmärrä, että tälle touhulle nauretaan jo Suomen rajojenkin ulkopuolella. Käsittääkseni Financial Times ja muutkin ulkomaalaiset arvoa nauttivat lehdet ovat kirjoittaneet asiasta. Tällä sotkulla ei ole Nokialle mitään positiivista arvoa, siis vain negatiivista ja varmasti enemmän kuin nuo Elopin miljoonat. Lex Nokiahan rajoittui sentään Suomeen, mutta kyllä Ollilan suuruudenhulluus johti siihen, että hän uskoi voivansa jo määrätä Suomen lainsäädännöstäkin. Usko kyllä olikin oikea, kun kykenemätön pääministeri Vanhanen innostui asiasta: ”Ei meidän tarvitse olla niin naivia jne,” Naivia muuten olikin sitten pääministerin virka-asunnossa, josta kirjakin kirjoitettiin! Ollila ei sitten ottanutkaan kunniaa Lex Nokiasta vaan väitti, että Nokia ei ollut lakia vaatinut, Dokumentit osoittavat kyllä toista. Ei siitä Nokialle mitään arvoa tullut vaikkei kai kovin moni siitä nyt mitään välittänytkään. Siilasmaan on kyllä ryhdistäydyttävä tai vedettävä jopa johtopäätökset sekoilun tuottamasta imago-tappiosta. Silloin kun Nokian matkapuhelimet myytiin ja Elop hääräsi tiedotustilaisuudessa jo vaadin Siilasmaalta jotain rotia. Elopin esiintyminen olisi tullut estää tässä tiedotustilaisuudessa, Asia on kirjoitettu ja luettavissa siis noin kuukauden takaisessa blogikirjoituksessani tässä alempana. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2013-09-25 20:44.
Lue myös! Tiistai, syyskuu 3, 2013 Aika outo tilanne. Milloin potkut saanut pääjohtaja on saanut esiintyä yhtiön järjestämässä tiedotustilaisuudessa? Viikkosanomat. Pertti Manninen
Huom! Kirjoituksessa on nimivirhe. Kirjoittanut on muistanut kuuluisan kenraalin nimen: Siilasvuo, vaikka tietenkin pitäisi olla vähemmän kuuluisan IT-osaajan nimi. Siilasmaa. (02.03,.2020 PM).
|
nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi |
2020. Helmikuu. Pääministeri Rinteen erotti salaliitto, jonka johdossa oli EK:n operoiva johtaja Jyri Häkämies. Lasse Laatunen paljastaaViikkosanomat Lasse Laatunen. Case posti: ”Pääministeri pitää vaihtaa vaaleissa tai eduskunnan epäluottamuslauseella eikä arvottomalla näytelmällä.” Loppulause artikkelista ” Maa oli pysähtymässä tukilakkoihin. Osapuolet ja valtakunnansovittelija levittelivät käsiään. Postin pääriidankin sovittelu oli pysähdyksissä. Tässä vaiheessa pääministeri Antti Rinne teki sen, mitä pääministerin pitää tehdä yhteiskunnan uhatessa menettää toimivuutensa. Ulkopuoliset selvityshenkilöt alkoivat ratkoa 700 pakettilajittelijan riitaa tukilakkojen lopettamiseksi. Pääministeri Rinne toimi oikein ja vastuullisesti. Selvityshenkilöiden asettamisella nostettiin osapuolten paineet sellaisiksi, että työrauha palaisi varmasti. Se palautuikin ennen satamien pysähtymistä. Selvityshenkilöiden asettaminen sai aikaan pettymyksen raivon niin työnantajaleirissä kuin Kokoomuksessakin. Se ilmeni muun muassa julkisuuteen tunteella singotuista lausunnoista. Tämän reaktion jatke oli Medialiiton hylkäävä vastaus selvityshenkilöiden esitykseen. Eduskunnassa Kokoomus kävi pääministerin kimppuun syyttäen, että hän on tehnyt hallituksesta ja poliitikoista osapuolen työmarkkinakysymyksiin. Sari Sairaanhoitaja oli Kokoomukselta jo unohtunut. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimii Kai Mykkänen ja Keskustan Katri Kulmunin erityisavustajana Kari Jääskeläinen. Molemmat olivat keskeisissä rooleissa pääministerin kaatamisessa. Molemmat ovat Jyri Häkämiehen entisiä alaisia EK:sta. ” Tämä Lasse Laatusen teksti kokonaisuudessaan löytyy: Työmarkkinaneuvottelut 2019-2020.. Suomen mallin sekä neuvottelu- ja sovittelu järjestelmän tulevaisuus Lasse Laatunen | 27.02.2020 9:00 Joulukuu 2019. Kuka tai mikä kaatoi pääministerin?Kuka tai mikä kaatoi pääministeri Antti Rinteen. Tällä hetkellä virallinen totuus on Keskustan kokonaisarvio, mitä se sitten onkaan. Todellisuudessa haluttiin muutosta työmarkkinoille ja keksittiin
syyksi sitten Rinteen puheet eduskunnassa. Kyllä viikolla jo näki kuinka
tyytyväisen näköinen EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies oli
televisioesiintymisissään. Aikoinaan Jäätteenmäenkin tapauksessa pelättiin suunnan muuttuvan Suomen ulkopolitiikassa, ja erohan siinäkin tuli. Jos hallitus jatkaa samalla miehityksellä, niin ehkä työntekijöitä sitten kuitenkin vielä puolustetaan, muuten saadaan suunta käännettyä ja Rinne siirrettyä sivuun ihan lopullisesti. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 05.12.2019 13:47. 2020. Helmikuu. Toimittaja Haapala: ”väärää tietoaa väärää tietoa”. Case PostiViikkosanomat ”Väärää tietoa väärää tietoa” Näin toimittaja Timo Haapala tyrmää pääministeri Antti Rinteen jutussaan torstaina 27.02.2020 Ilta-Sanomissa. ”RINNE JÄI kiinni puheistaan lopulta eduskunnassa 28. marraskuuta antaessaan väärää tietoa väärää tietoa valtion omistajaohjauksen ja Postin välisistä neuvotteluista. Siinä vaiheessa ei tarvittu enää EK:ta tai EK:n entisiä työntekijöitä, sillä Rinne kompastui lopulta pelkästään omiin puheisiinsa.’ Ilta-Sanomat torstaina 27.02.2020. — Mitäpä tähän sitten sanomaan enempää ”väärää tietoa”. Onhan se Tässä kohtaa kahdesti hoettu. Kolmas kerta toisi jo mieleen Juudas Iskariotin. Viikkosanomat. Pertti Manninen Perjantai 28.02.2020 06:42. Päivänä joka ei ole helmikuun viimeinen. Korjattu Haapalan jutun julkaisupäivä torstaiksi. 28.02.2020 06:56. Arkisto 2011. "Suomi
voittaa aina".
|
nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi |
Sanoman ostokset. Kaius Niemi, Heikki Hellman, Jouko Jokinen Ylen aamussa. Lue! 2005. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan-joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Kuva. |
- "Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." 2012. Kuva - EXTRA. Siniset ministerit työttöminä! Lue! - EXTRA. Presidentinvaalit 2000. Gallupit. - Sanomaviikko 27.1.2020 - 2.2.2020. Lue! - Sanomaviikko 20.1.2020 - 26.1.2020. Lue! |
Sanomaviikko 27.1.2020 - 2.2.2020 | nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - |
Vainottujen muistopäivä, Holocaustin muistopäivä. |
> > > |
Sanomaviikko 27.1.2020 - 2.2.2020 | nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - |
Jörn Donner 1933-2020. Vallasta 1999, Mannerheimista 2012 ja Vanhasesta 2007. Lue! Fanny ja Alexander. Kuvat - Vetoomus Lue! - Vainottujen muistopäivä, Holocaustin muistopäivä. Lue! Menikö oikein? IS-haku "pimiä" Lue! Myrskyn jälkeen Kuva - Soini: "Reilu mahdollisuus" Lue! - Soini sadasta nollaan Lue! - "Suora" Sanna Marin Lue! - Kanervan "First use" Lue! Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva |
Sanomaviikko 20.1.2020 - 26.1.2020 | nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - | |
Jännitysnäytelmä 20 vuotta sitten presidentinvaalit: Ensimmäinen kierros 16.1.2000. Lue! |
|
helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi |
20 vuotta sitten: Maanryöstöyritys Jyväskylässä. "Keskiajan alkemistit uskoivat, että kullan valmistaminen on mahdollista. Jyväskylän kaavoitustoimistossa uskotaan vastaavasti, että yksityisen omistamat maat muuttuvat piirustuspöydällä yleiseksi virkistysalueeksi." Lue! |
Menikö oikein? IS:stä "pimiä"-haku. Pimiä valittiin Pelttarin ohi kansliapäälliköksi – vertaa itse, kumman CV on vakuuttavampi 23.1. 21:39Lue! Menikö oikein? IS:stä "pimiä"-haku. Lue! |
Sanomaviikko 13.1.2020 - 19.1.2020 | nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - | |
Maanantai 13.01.2020 |
Pääkirjoitus: SUORA. |
helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi |
Tiistai 14.1.2020. |
"Soini sadasta nollaan." 0. "Ei sinne häviämään lähdetä." Lue! |
|
Keskiviikko 15.1.2020.
Soini: "Reilu mahdollisuus ..." |
"Suomen kannalta on tärkeää, että pääministeri pärjää." Lue! |
|
Perjantai 17.1.2020.
Myrskyn jälkeen. |
"Pamaus ei ollutkaan äänivallin ylitys, vaan kaatunut puu, joka vei ..." |
Sanomaviikko 6.1.2020 - 12.1.2020 | nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - | |
Maanantai 6.1.2020 Pääkirjoitus. Mureketta ja murhia. Niinistö ei lähde Naton kokoukseen. "Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei pahoitellut tai tuominnut kenraali Qassim Suleimanin murhaa." Lue! |
"Trump pohti kenraali Qassim Suleimanin murhaamista useita päiviä, lopullinen päätös tehtiin presidentin kartanossa Floridassa ennen lihamureketta ja jäätelöä." HS. Lue! |
helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi |
Perjantai 10.1.2020. |
Illan pimetessä. |
|
Perjantai 10.1.2020. Pääkirjoitus. |
Illan pimetessä. "... Ilkka Kanerva soveltaa tätä käsitettä nyt käsillä olevaan iranilaiskomentajan ja hänen mukanaan olleiden salamurhaan. Hän toistaa sanatarkasti Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeon sanoja teon oikeutuksesta. Radion ykkösaamussa torstaina 09.01.2020. |
|
Lauantai 11.1.2020.
Tuuli käy heidän ylitseen.
|
Pudonneen lentokoneen uhreja muistetaan kukkakimpuin ukrainalaisella lentoasemalla. Iran ilmoitti myöhemmin, että kone oli ammuttu alas ohjuksella. Lue! |
EXTRA. Marraskuussa 2019 julkaistiin Leif Salménin muistoksi osa hänen kirjoituksestaan vuodelta 2004, vuosi Irakin sodan käynnistymisen jälkeen: Washington yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Tosiasia on kuitenkin se, että Lähi-idän rauha on etääntynyt yhä kauemmaksi. Missä ovat nyt puheet siitä, että hyökkäys Irakiin johtaa koko alueen demokratisoitumiseen ja pysyvään rauhaan. Ikuinen sota sen sijaan jatkuu ja juuri tästä viime vuoden keväällä messiaanisia sotureita varoitettiin. Turhaan. Fallujassa kuoli viime viikolla 600 ihmistä. Sairaalalähteet kertovat, että uhrit olivat etupäässä siviilejä. Miehittäjät väittävät jotain muuta. |
Keskiviikko 20.11.2019. Marraskuu.
|
Nettisanomat-perhe. TOP 10. | ||
nettisanomat.com | viikkosanomat.fi | |
sanomanetti.fi | 12.fi | |
hs27.com | helkinginsanomat.com | |
viikko.fi | sanomapark.fi | |
kuvasanomat.fi | sanomatori.fi |
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhetta odotellessa julkaisemme tuoreen pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdyksen vuodelle 2020 , jossa hän on jättänyt ulkopolitiikan osuuden suosiolla presidentille, vaikka maan hallitus siitä päättääkin "yhteistoiminnnassa". Arkistosta löytyi malliksi presidentti Tarja Halosen uudenvuoden puhe vuodelle 2001, jonka hän esitti suorassa lähetyksessä toisin kuin hänen edeltäjänsä Martti Ahtisaari, jonka puheet nauhoitettiin varmuuden vuoksi etukäteen. Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019 Olemme astumassa uudelle vuosikymmenelle. Uusi vuosi tuo mukanaan monenlaista uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. Joulun pyhien jälkeen arki koittaa ja koulut, työt ja harrastukset alkavat jälleen. Tuttuja ihmisiä on ympärillä ja kuluneen vuoden kokemukset kulkevat matkassamme vuoteen 2020. |
Joulukuu 2000
Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. |
Tasavallan presidentti Tarja Halosen Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
|
Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. Helmikuu 2019. |
Perjantai 3.1.2020. 2019. Helmikuu. Karmeaa kohtelua myös julkisissa hoivakodeissa. http://www.nettisanomat.com/2019/02/07/etusivu.html |
20 vuotta sitten Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! Lue! |
Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. Helmikuu 2019. Helmikuu 2019. Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue! |
Lauantai 4.1.2020. Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue! Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan. Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue! |
20 vuotta sitten Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! Lue! |
Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. Helmikuu 2019. Helmikuu 2019. Luontokuvat >
|
Sunnuntai 5.1.2020. "Kuka tai mikä kaatoi pääministeri Antti Rinteen?" Tiistai 03.12.2019. Joulukuu. Kelmeistä katalin! http://www.nettisanomat.com/2019/12/03/etusivu.html
|
20 vuotta sitten Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! Lue! |
Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. Helmikuu 2019. Helmikuu 2019. Luontokuvat > |
Joulukuu 2000 |
|
Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. |
> |
Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. Matti on poissa. |
20 vuotta sitten Lukijan kirje: Mielipide- y2k-epäilijöille (myös Jari Tervolle). Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! 06.01.2000 Iljettävää journalismia 2: |
http://www.nettisanomat.com/ |
20 vuotta sitten 20 vuotta sitten Date: Wed, 29 Dec 1999 12:28:08 Vaalikoneet eivät kysy ehdokkaiden kantaa pakkoruotsiin. Syy: liian poliittinen aihe. 20 vuotta sitten 20 vuotta sitten 20 vuotta sitten Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon! 06.01.2000 20 vuotta sitten Iljettävää journalismia 2: |
Tammikuu 2000 UUSIMMAT GALLUPIT TORSTAINA 13.1.2000 KOLME PÄIVÄÄ ENNEN VAALEJA! GALLUP 1999. Ehdokasasettelu melkein valmis - mielipidetiedustelut lähestyvät todellisuutta. HS-Gallup 9.10.1999 ja Ylen mielipide- "Yle kertoo oikein ja väärin - sattuman- "Ylen käyttämä Taloustutkimus Oy on yksityinen osakeyhtiö, jonka tutkimustuloksia ei kukaan ulkopuolinen pääse tarkistamaan." "Helsingin Sanomissa näkyvin otsikko on väärin ja jälleen kerran on tyystin unohdettu virhemarginaali." |
JOULUKUU 2019. LUE! |
2000, 2019 |
|
Joulukuu 2000 |
MARRASKUU 2019. LUE! |
Mitä kuuluu Maisa Torppa? Lue uusimmat uutiset - Mitä kuuluu Suomen julkkiksille? Lue uusimmat uutiset! |
LOKAKUU 2019. LUE! |
SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. |
Syyskuu 2019. LUE! |
|
Juha Sipilän missio ammattiyhdistys- |
2019. Syyskuu. Salkku. Urpilainen, Katainen. Saneltu teksti. Lue! |
20 vuotta sittenLue! |
Elokuussa 2019. |
|
Jylkkärin pääkirjoitus elokuussa 2019. Syöttöporsaita Kelan oomme kaikki! Lue! |
20 vuotta sitten 1999. Elokuu.Lue! 10 vuotta sitten 2009. Lue! NYT! 2019. Elokuu. Lue! |
Presidenteillä eri käsitys. Niinistön mukaan amerikkalaiset eivät tule sijoittamaan keskimatkan ohjuksia Eurooppaan, Putin ei ollut tietoinen tällaisesta lupauksesta. |
20 vuotta sitten. 1999. Heinäkuu. Kettunen ralliradan takuumiehenä. Lue! 10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Asianajajan tekaistu kirje. Lue! Nyt. 2019. Heinäkuu. Kansallis- maiseman tuho Helsingissä. Lue! |
2019 HEINÄKUU. LUE! |
|
Sanomatori. Helsingissä maanantaina 08.07.2019. Kansallismaiseman tuho toinen toistaan venkoilevilla rakennuslaatikoilla. KUVAT Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo. Lue! >Sanomatori. Helsingissä maanantaina 08.07.2019. Uusi uljas Pasila. Rapistunut vanha veturitalli jäänee hetkeksi, ainakin vielä, muistuttamaan menneistä ajoista. Kuvat |
2019 | |
Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa. |
Vuosisanomat 2019. | |
Joulukuu 2000
Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. Matti on poissa. Pieni muisto. Lue! Mäkikotkan hurja elämä Matti-Iltalehdessä. Kuva Matti Nykänen 1963-2019. Kuva >Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019. |
2019. Matti Nykänen 2019. Helmikuu. 2019. Helmikuu.Luontokuvat 2019. Helmikuu. 2019. Helmikuu. |
Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue! Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan. Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue! |
|
1999 |
|
20 vuotta sitten. Lokakuu 1999. Kummallisen ristiriitaista. Samalla kertaa hän edelleen kertoo, että "pitkäaikaistyöttömyys muodostaa työttömyyden kovan rakenteellisen ytimen" ja samaan hengenvetoon työttömän pitää itse etsiä itselleen työpaikka tai muuten käy huonosti! Toivottavasti professorienkin virat muutettaisiin määräaikaisiksi, jotta Pehkonen saisi maistaa omaa lääkettään nuorempien ja pätevämpien viuhahtaessa ohi seuraavalla hakukierroksella! (nettisanomat.com 5.10.99 pm) Lue myös: http://www.nettisanomat.com/ |
1999 |
|
20 vuotta sitten 1999. Lokakuu. "Työttömistä nuorista on tullut työllisyyskeskustelussa Käsite, lokero, jonka sisältö tuntuu välillä pursuavan roisisti yli." " Nuoreen työttömään on helppo lyödä taitamattoman ja saamattoman leima. Siitä puolestaaan ei ole pitkä matka mennä julistamaan nuoret työttömät ensin työtävieroksuviksi ja sitten syrjäytyneiksi." " Yleistys on pahasti metsikössä. Tutkimukset osoittavat, että nuorten arvojärjestyksessä ammatin hankkimisella ja työnteolla on vankka sija." "Nuorten viesti päättäjille on: Ei hitaasti matelevia tunteja, pyörimistä kaduilla tai löhöämistä kotona, vaan työtä." " Asennemittarit osoittavat, että työ merkitsee nuorille enemmän kuin pelkkää toimeentuloa. Esimerkiksi kaksi kolmasosaa nuorista katsoo, että mielenkiintoisen ja tärkeän työn vuoksi he voisivat tinkiä muun muassa palkasta tai vapaa-ajastaan." Nuoret ovat elämäntilanteensa suhteen realisteja. Haluamaansa opiskelupaikkaa vaille jääneeelle nuorelle ei juuri tuo lohtua päivittely, ettei ilman koulutusta saa työtä tai kun työelämään haluava huomaa, että työkokemuksen puute on este työkokemuksen saamiselle." " Entistä enemmän tulisikin siis panostaa siihen, että mahdollisimman moni nuori voisi - tavalla tai toisella - päästä haluamaansa ammattiin." Keskisuomalaisen pääkirjoitus 18.10.1999 http://www.nettisanomat.com/ (Keskisuomalaisen päätoimittaja vuonna 1999 oli Erkki Laatikainen) Lue myös! |
20 vuotta sitten 1999. Lokakuu. > http://www.nettisanomat.com/1999/10/21/n9912prespeli.htm > > |
1999 |
|
20 vuotta sitten 04.11.1999. 1999/11/04/n9914raha.htm |
1999 |
|
20 vuotta sitten Marraskuu 1999. Arsenalin tietohallinto: "177 miljoonassa on 100 prosenttia liikaa 5 prosentin tarkkuudella." Lue! 20 vuotta sitten Marraskuu 1999. Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. 20 vuotta sitten Marraskuu 1999. Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Tarkoituksen-mukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." Lue! 20 vuotta sitten Marraskuu 1999. Kierros umpeutuu: Rautakirja sai vihdoinkin VeikkausRasti- myymälät haltuunsa. Pentti Sainio tuo esille vaiennetussa ja myyntiboikotissa olevassa kirjassaan ... Lue! |
1999 |
|
Postin pilkkominen alkoi 20 vuotta sitten! Marraskuu 1999. Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksen- Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja. Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm Marraskuu 1999. Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan! Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm Marraskuu 1999. Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija: "En ole ollut mukana neuvotteluissa." Suomen Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen (sd) uhkasi muutama viikko sitten erota edellisestä tehtävästään, kun Sampo ja Leonia runnottiin yhteen joku viikko sitten. " - Se oli hätähuuto postilaisten puolesta, Kekkonen sanoi päätettyään olla eroamatta. Kekkosella ei ole hätähuutonsa lisäksi muuta tarjottavaa postilaisille, joiden työpaikat ovat nyt uhattuina. Kekkonen korostaa kuitenkin, että hän ei ole ollut mukana neuvotteluissa . http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/ Marraskuu 1999. |
"Käyrä nousee..." |
1999 |
|
20 vuotta sitten 06.12.1999. Ahtisaari politikoi 1: Ahtisaari politikoi 2: |
1999 |
|
Ahtisaari politikoi 1: Ensimmäisen kerran Suomen historiassa virassa oleva presidentti ei kutsunut kaikkia asetettuja presidenttiehdokkaita Itsenäisyyspäivän juhliin joulukuun 6:ntena. Hakalehdollakin on kannattajansa, jotka ovat laillisia Suomen kansalaisia. Vaikka Hakalehdon mielipiteet EU:sta ja muistakin asioista olisivat kuinka vastenmielisiä tahansa presidentti Martti Ahtisaarelle, niin hyvä tapa olisi edellyttänyt niiden sietämistä ja kutsua niiden edustaja juhliin. Kertaheitolla Ahtisaari osoitti pikkusieluisuutensa ja sivistymättömyytensä ja ehkä myös oman tilannetajunsa puutteen, jos päätökseen ovat vaikuttaneet hänen neuvonantajansa. Kaikki maakuntakierrokset ja kansalaisten tapaamiset ovat ehkä sittenkin olleet teatteria muka kansalaisten kuulemiseksi. Miksi Ahtisaari politikoi Suomen itsenäisyyspäivänä?
Kouri-kauppojen yhteydessä Suomesta katosi 140 miljoonaa markkaa Cayman-saarille Hannes Kulvikin matkassa. Nyt kuitenkin tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tekee suoranaista pilkkaa niitä pankkikriisissä ja lamassa omaisuutensa menettäneitä kohtaan kutsumalla tämän yhden näkyvimmän "huijareiden" asiamiehen juhliinsa, ikään kuin Kulvik olisi puhdas pulmunen iljettävässä rahanputsauksessa. Tällaisen käytöksen jälkeen on turha hurskastella huolella, jota presidentti tuntee tuntevansa pankkikriisissä omaisuutensa ja terveytensä menettäneitä kohtaan. Nettisanomat.com 7. joulukuuta 1999 Pertti Manninen http://www.nettisanomat.com/ Lue myös Ahtisaaren luottomiehen Matti Ahteen toilailuista: |
20 vuotta sitten 06.12.1999.
20 vuotta sitten 06.12.1999.
|
2001 |
|
|
SMILE, thou' your heart is aching,
|
Moderately, with great warmth
|
2004 | |
2004 Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä. Elli Aaltonen. Anja Lehtonen. http://www.nettisanomat.com/ 2006/01/011/etusivu.htm#otekuva |
2004, 2005, 2007 |
|
Marraskuu 2004 Leif Salmén: Uusi Ihminen. Lue! |
2004, 2005, 2007, 2013- 2019 |
|
Marraskuu 2004 Leif Salmén: Uusi Ihminen. Lue! Joulukuu 2005 Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma otti varallisuusveron poistokeskustelun päätteeksi Napoleon-asennon. Kuva Joulukuu 2007 Ydinaseeton vyöhyke taas ajankohtaiseksi. Lue! Joulukuu 2013 Rosvoja Tampereella itsenäisyyspäivänä 2013. Osa1 ja Osa2. Lue! Joulukuu 2015 Presidentti Niinistö: ”Suomi vapauttaa ranskalaisia siitä käytöstä”. Unifil -sotilainen lisääminen. Lue! Joulukuu 2016 Juha Sipilä ykkösaamussa tänään: "En ole ikinä lukenut tätä raporttia. Lue! Joulukuu 2017 Raadollista rahanhankintaa. Alkoholilaki ja vaalirahoitus. Sinisillä suurin tarve saada rahaa jostakin. Lue! Joulukuu 2018 Suomessa 2018: Presidentti palkitsi linnakundin korkeimmalla kunniamerkillä. Lue! Joulukuu 2019 Kuka tai mikä kaatoi pääministerin? Lue! |
2007 |
|
1957 |
|
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo 21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. |
2008 | |
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". |
|
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. |
2009 |
|
10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Nro 1000. |
2009 |
|
10 vuotta sitten. Syyskuu 2009. Nyt tänään 2009: Matti Vanhanen: "Tukien palauttamista ei ole harkittu. [Novagroupin konkurssin] prosessi on vielä kesken ja seuraamme sitä. Nyt tänään 2009. Pääkirjoitus: Pääministeri Matti Vanhanen sekoilee puheissaan (jatkoa). 2009/09/09/etusivu.htm |
2009 |
|
10 vuotta sitten. Lokakuu 2009. 10 vuotta sitten. Lokakuu 2009. |
2009 |
|
10 vuotta sitten 10.11.2009. Huijarit asialla! Jyväskylän kaupunki (kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupungin- Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. 10 vuotta sitten 10.11.2009. |
2009 |
|
10 vuotta sitten 16.11.2009 "Väärin sammutettu" Kettusen erorahasta kertoo Suur-Jyväskylän Lehden päätoimittaja Tapani Markkanen keskiviikkona 11.11.2009. Lue! 10 vuotta sitten 16.11.2009 Monsieur Verdoux Kuvia |
2009 |
|
10 vuotta sitten 06.12.2009. EU:n kokouskutsu ja Suomen perustuslaki Osallistumisasia saa yhä hullunkurisempia argumentteja. Eräs huvittamimmista on se, että kun EU:n puheenjohtajamaa, nyt Ruotsi, lähettää kutsun vain Suomen pääministerille, niin hän sitten vain saa osallistua kokoukseen. Ei kai EU määrää sitä, kuka kokoukseen kustakin maasta osallistuu, kutsu voi mennä väärään osoitteeseen ja väärälle henkilölle, esim eduslunnan puhemies Sauli Niinistölle. Hänkö sitten sinne lähtisi. Lue! |
2009 |
|
10 vuotta sitten 19.11.2009 Kunniaa ei loukattu. Sonera-kirjan syyttäjä lyö hanskat naulaan |
2009 |
|
10 vuotta sitten 21.11.2009. "Hatullinen paskaa, Euroopasta”. Asetuttiin juuri ryhmäkuvaan, ... Kauan sai etsiä, missä pitkä mies on, siellä takarivissä totisena kuin maansa myynyt, hymyn- Kun kuvaus oli suoritettu ja johtajat astuivat pois kuvauslavalta vierekkäin seisseet vaihtoivat keskenään jonkun sanan, paitsi yksi. Suomen pääministeri Matti Vanhanen jäi paikalleen hetkeksi kuin betoniin valettuna eikä saanut sanaa suustaan edes yksinpuheluun.Tässä tämä totuus näistä johtajanimityksistä ja spekuloinneista Suomessa. Suomi sai Euroopasta hatullisen paskaa. Lue! |
2009 |
|
10 vuotta sitten 23.11.2009. Olisipa Vanhasella ollut munaa. Tai toinen. Suomi olisi jäänyt historiaan, jos se olisi vaatinut presidentin ja ulkoministerin valinnan demokraattisesti vaaleilla, vaikka edes parlamentissa. Samaan syssyyn olisi pitänyt vaatia komissaaritkin vaaleilla (kansalaisten äänillä) valittaviksi. Tietenkin nämä ovat utopiaa, päästäänhän sitä itsekin kotikutoisesti valitsemaan erkkiliikasia, ollirehnejä ilman mitään kansalaisten hyväksyntää. Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta lupasin jotakin kertoa luettuani sen kokonaan. Siinä todettiin se, että isot johtajat halusivat tällaiset harmittomat nimet. Sama kirjoitus oli vieressä Paavo Raution kolumnissa samoin sanoin ja samoin ajatuksin. Ei sanaakaan tästä valinnan epädemokraattisuudesta ja kansalaisten halventamisesta. Tulihan ulkoministeriksi valittua paronitar, joka ei koskaan ole ollut vaaleissa ehdokkaana, aina hänet joku herraklubi on nimittänyt virkaansa. Legitimiteetti olikin jätetty päätoimittaja Janne Virkkusen kolumniin. Voi sitä nyt taivastella sitä legitimiteetin puutetta, kun on vuosikaudet ajanut perustuslakia ja nyttemmin Lissabonin sopimusta voimaantulevaksi ilman kansalaisten mielipidettä, vaaleja. Olisipa Vanhasella ollut munaa." .nettisanomat.com/ 2009/11/23/etusivu.htm# olisipa 23.11.2009. "Suomalainen muita ylempänä" "Suomalainen jähmettyy paikoilleen muiden ilakoidessa. BBC WORLD News-lähetys torstaina 2009-11-19 klo 21:56. International meeting of the Heads of State or Goverment Brussels 19.11.2009. 23.11.2009. Comment is free ... But my objection isn't to these particular candidates. It's to a racket that concentrates power and freezes out the voters. http://www. nettisanomat.com/ 2009/11/23/etusivu.htm# agreat |
2009 |
|
Harry Harkimon härskiys oli vieläkin ala-arvoisempaa kuin toimittaja Eeva Louko kertoo! Linnan mokat Ilta-Sanomissa ei kerro raadollista totuutta! Ilta-Sanomien teksti: ”Parisuhde- Tekstissä on yksi virhe ja jos se korjataan, niin tämä liikemies Harry Harkimo tekee varmaan koskaan lyömättömän ennätyksen Linnan juhlien historiassa! Tämä nyt vain hiukan tarkennukseksi tähän Ilta-Sanomien siloiteltuun kertomukseen. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2009-12-03 klo 12:46 10 vuotta sitten 06.12.2009. |
2009 |
|
10 vuotta sitten 06.12.2009. 6.12.2009. Harmaasta sineen. 2009/12/06/etusivu.htm |
2009 |
|
Viikkosanomat 2009-12-02 Osallistumisasia saa yhä hullunkurisempia argumentteja. Eräs huvittamimmista on se, että kun EU:n puheenjohtajamaa, nyt Ruotsi, lähettää kutsun vain Suomen pääministerille, niin hän sitten vain saa osallistua kokoukseen. Ei kai EU määrää sitä, kuka kokoukseen kustakin maasta osallistuu, kutsu voi mennä väärään osoitteeseen ja väärälle henkilölle, esim eduslunnan puhemies Sauli Niinistölle. Hänkö sitten sinne lähtisi. Suomea edustetaan ko. kokouksessa Suomen lakien, tässä tapauksessa Suomen perustuslain mukaan. Nyt siis näyttää siltä, että ”päivänselvästi” (oikeusministeri Tuija Braxin lausunto), pääministeri on se, joka sinne kokoukseen kuuluu. Brax ei paljon anna arvoa sille, että tasavallan presidentti Tarja Halonen johtaa perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa (yhteistoiminnassa hallituksen kanssa). Perustuslain EU-pykälä menee tämän pääsäännän yli, on Braxin tulkinta. Sovelletaan asia liike-elämään: Johtaja on se joka johtaa. Kyllä minä ainakin nukkuisin paremmin, jos kumppaneistamme ja sidoksistamme eivät päättäisi Nato = ydinase-intolijat pelkästään, vaan olisi joku jarru (mahdollisesti) olemassa. Sama koskee EU:n sotajoukkoja, jotka ovat valmiudessa seikkailuihin. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2009-12-02 klo 12:10. Viikkosanomat |
10 vuotta sitten 06.12.2009. 6.12.2009. Harmaasta sineen. nettisanomat.com/ 2009/12/06/etusivu.htm > > |
2010- 2014 |
|
Joulukuu 2010 "Pakkaskaari". Kuva |
2011 |
|
HAPPY NEW YEAR |
2013 |
|
Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! |
|
Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.3 kuvaa sivulla: |
2014 |
|
5 vuotta sitten 23.11.2014. Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen! Stubb: "Mielestäni kokoontumispaikan nimen pitää vastata niitä tuloksia, joita olemme hallituksessa saaneet aikaiseksi ja joita vielä varmasti saamme ennen ensi kevään vaaleja".Rinne: "Tässä asiassa olemme harvinaisen yksimielisesti samaa mieltä ja täytyy antaa täysi tunnustus pääministerin kekseliäisyydelle. Tällä tiellä jatkamme ja nostamme uuden kokoontumishuoneemme sellaiseen arvostukseen, jota jälkipolvet ja historiankirjoittajat hämmästyneenä muistelevat". Kuva kokoontumishuoneen ovelta, jossa näytti olevan koko hallitus koolla ohi kiitävän bussin ikkunasta havainnoituna. Kuva Pertti Manninen sunnuntaina 23.11.2014 klo 15:01. Pannukakkutalo Vapaudenkadulla (sic!) Jyväskylässä. Isonna! http://www nettisanomat.com/ 2014/11/23/etusivu.html 5 vuotta sitten 23.11.2014. |
2015 |
|
4 vuotta sitten: Presidentti Niinistö: ”Suomi vapauttaa ranskalaisia siitä käytöstä”. Unifil -sotilainen lisääminen. Useassa uutislähetyksessä perjantaina 2015-12-11 presidentti Sauli Niinistö kertoi Suomen vastauksesta Ranskan avunpyyntöön terrorismin vastaisessa sodassa. Muun muassa hän kertoi siis Suomen lähettävän lisää Unifil-joukkoja Libanoniin, jotta ”näin ranskalaisia vapautuu siitä käytöstä”. Vuoden turhake-gallup. Ylen presidenttigallup. Niinistö ylivoimainen. Kaikkeen Yle rahojaan hassaa.joulukuu 10, 2015 Paljon mielenkiintoisempaa olisi kysellä kansalaisten tietämystä maan johtajista. Kuka on Suomen presidentti? Tätä ei kysytty, mutta yritän arvata oikein vastanneiden prosenttiosuudet, (ikäryhmät 12-80). 65, 50, 30, 10 Kommentit osoitteeseen Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2015-12-10 16:39 http://www.nettisanomat.com/ Osakkeiden hallintarekisteri. Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville. Marraskuu 29, 2015 Pahinta on kuitenkin se, että hän eilen lauantaina Ylen uutisissa (2015-11-27 klo 22) puolusteli tätä uudistusta, kaikkea en kuullut kun uutislähetys oli jo menossa, sanoen ”Jo nyt suomalaiset voivat käyttää ulkomaisia hallinta-rekistereitä”. Enempää ei ainakaan tähän uutislähetykseen selostusta tullut. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2015-11-28 klo 09:05. |
2015 |
|
4 vuotta sitten: Presidentti Niinistö: ”Suomi vapauttaa ranskalaisia siitä käytöstä”. Unifil -sotilainen lisääminen.4 vuotta sitten: Vuoden turhake-gallup. Ylen presidenttigallup. Niinistö ylivoimainen. Kaikkeen Yle rahojaan hassaa.4 vuotta sitten: Osakkeiden hallintarekisteri. Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville. |
> > |
2016 |
|
3 vuotta sitten, Joulukuu 2016. "Pitäkää tunkkinne!" |
2017 |
|
2 vuotta sitten, Joulukuu 2017 |
2017- 2018 |
|
2017. Saamelaisten kansallispäivä. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Mielipidekirjoitus. LUE! 2018. Saamelaisilla syvä epäluottamus valtiovaltaan totuus- ja sovintokomission muodostamisessa. |
|
1999, 2009, 2019 |
|
20 vuotta sitten 1999. Elokuu. Mika Häkkinen - elävä tupakkamainos. Lue! 10 vuotta sitten 2009. Heinäkuu. Nro 1000, Asianajajan tekaistu kirje. Lue! NYT! 2019. Elokuu. Presidenteillä Niinistö ja Putin eri käsitys keskimatkan ohjusten sijoittamisesta Eurooppaan. Lue! 20 vuotta sitten. 1999. Heinäkuu. Kettunen ralliradan takuumiehenä. Lue! |
Nettisanomat |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
Banneri keskiviikkoon 2020-01-01 saakka: Banneri keskiviikosta 2020-01-01 alkaen: |
Yhteys - Dilemma -
NETTISANOMAT-PERHEEN KÄVIJÄTILASTO:
150560 eri käyntiä tammikuussa 2018.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogiIlmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona (sivut 21.01.2019 -04.01.2021) nettiin sunnuntaina 2021-01-24.. Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona (sivuja 1999 - 2021) nettiin sunnuntaina 2021-01-24..
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona (sivuja 1999 - 2021) kuvaviikko-sivustosta nettiin sunnuntaina 2021-01-24.